torstai 3. syyskuuta 2009

Hei taas.

Onkin ollut pitkä tauko kirjoittelussa. Yritän vähän kertoa mitä on tapahtunut viime aikoina. Tätä kirjoittaessa oloni on ihan outo, samaan aikaan olen masentunut ja kiihkeä sekä levoton. Vauhdista kielii sekin etten nukkunut kuin neljä tuntia, ja nyt innostuin vielä päivittämään tätä blogia.

Ihan selvästi olen ollut masentunut Juhannuksesta lähtien, mutta väliin tulee silloin tällöin näitä energia piikkejä. Elokuun alussa olin kaksi viikkoa sairaslomalla, kun en enää pystynyt olemaan missään tekemisissä ihmisten kanssa, en edes vaimoani kestänyt katsella vaan makailin viikot mökillä yksin.

Suurin syy tähän tuskaiseen oloon on selvästi 47v. kriisi jossa lapset kasvaa kodista ulos ja vanheneminen ja oman kuoleman lähestyminen rupeaa kummittelemaan mielessä. Joku Levinson niminen mies on tehnyt näistä ikäkausi-kriisestä ihan kirjankin. Sopii minuun ihan täysillä, ja kun siihen lisätään vielä tämä bipon masennus niin soppa on valmis.

Mielialaa tasaavia lääkkeitäni on rukattu kaksikin kertaa mutta ei vaan tunnu helppaavan. Tässä alkaa mietityttää että tätäkö paskaa se loppuelämä sitten on. Kai se vaan on kestettävä ja odoteltava niitä parempia aikoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti