Mökillä taas

Tätä kirjoittaessani olen ollut 9 päivää yksikseni. Otin töissä kaikki pitämättömät vapaani koska työteko ei oikein natsannut. Vaikka olin just ollut sairiksella niin tunsin kaipaavani jälleen yksinäisyyttä.

Tällä kertaa joka päivä on maistunut täysillä. Olen kalastellut, kaatanut puita ja lueskellut. Joka ilta olen ollut puolitoista tuntia saunassa, ja jäähdytellyt meressä. Unta on riittänyt vähän liiankin kanssa, vähintään kymmenen tuntia yössä. Tosta yli nukkumisesta kun vielä pääsis eroon. Tuntuu kuin elämä valuisi hukkaan nukkuessa.

Eipä tässä muuta. Yleensäkin asiaa tuntuu olevan aika vähän kun menee hyvin. Seuraavaa masennusta odotellessa, tere.

Hei taas.

Onkin ollut pitkä tauko kirjoittelussa. Yritän vähän kertoa mitä on tapahtunut viime aikoina. Tätä kirjoittaessa oloni on ihan outo, samaan aikaan olen masentunut ja kiihkeä sekä levoton. Vauhdista kielii sekin etten nukkunut kuin neljä tuntia, ja nyt innostuin vielä päivittämään tätä blogia.

Ihan selvästi olen ollut masentunut Juhannuksesta lähtien, mutta väliin tulee silloin tällöin näitä energia piikkejä. Elokuun alussa olin kaksi viikkoa sairaslomalla, kun en enää pystynyt olemaan missään tekemisissä ihmisten kanssa, en edes vaimoani kestänyt katsella vaan makailin viikot mökillä yksin.

Suurin syy tähän tuskaiseen oloon on selvästi 47v. kriisi jossa lapset kasvaa kodista ulos ja vanheneminen ja oman kuoleman lähestyminen rupeaa kummittelemaan mielessä. Joku Levinson niminen mies on tehnyt näistä ikäkausi-kriisestä ihan kirjankin. Sopii minuun ihan täysillä, ja kun siihen lisätään vielä tämä bipon masennus niin soppa on valmis.

Mielialaa tasaavia lääkkeitäni on rukattu kaksikin kertaa mutta ei vaan tunnu helppaavan. Tässä alkaa mietityttää että tätäkö paskaa se loppuelämä sitten on. Kai se vaan on kestettävä ja odoteltava niitä parempia aikoja.