Eipä sitä rauhaa kauan kestänyt, taas on selvä hypomania päällä. Kaksi päivää olen rakentanut kellarissa varastoa, pessyt sohvaa ja muuten siivonnut sekä käynyt vielä töissä ja tämä kaikki yhtaikaa. Ikävä kyllä en enää osaa nauttia energisyydestä koska tiedän että sitä seuraa aina masennus. Sattumoisin minulla oli juuri pahimpaan aikaan psykiatrille aika ja se teki jonkun hypomania kysely testin jossa sain ihan "hyvät" pisteet.Lääkärini antoi minulle uuden tasaavan lääkkeen nimeltä Abilify mutta yhden pillerin syötyäni ja luettuani hirveistä sivuvaikutuksista taitaa jäädä napit syömättä.
Tämä on eka kerta kun en ole halukas syömään lääkkeitäni mutta miltä kuulostaa äkkikuoleman tai infraktin mahdollisuus. Tietysti se kuolema parantisi taudinkin mutta ei silti kuulosta oikein hyvältä. Onneksi ei nämä vauhdit minulla yleensä kestä montaa päivää, korkeintaan pari viikkoa. Jos joku ihmettelee mitä vikaa energisyydessä on niin tuntuuhaan se ihan mukavalta vaikka ne hommat usein mennee sähläämiseksi mutta kun minusta tulee myös erittäin ärtyisä ja kaikki pikku jutut vituttaa suunnattomasti. Yleensä vaimo saa tuntea tämän nahoissaan.
Ai niin pitää lopettaa tämä kirjoittelu kun tuli tilattua koivurankaa pihaan ja täytyy ruveta niitä pätkimään. Nyt pitää takoa kun virtaa vielä piisaa.
Liitän tähän vielä lista Abilifyn harvemmin esiintyvistä haitoista. Aika järkky lista.
Muita harvoin esiintyviä haittavaikutuksia:
Muutoksia joidenkin verisolujen määrässä, epänormaali sydämen syke, äkkikuolema, sydänkohtaus, allerginen reaktio (esim. suun, kielen, kasvojen tai kurkun turpoaminen, kutina, ihottuma), korkea verensokeri, diabeteksen puhkeaminen tai olemassa olevan diabeteksen paheneminen, ketoasidoosi (ketonien esiintyminen veressä ja virtsassa) tai tajuttomuus, veren matala natriumarvo, painonnousu, painonlasku, ruokahaluttomuus, hermostuneisuus, kiihtyneisyys, ahdistuneisuus, itsemurha-ajatukset, itsemurhayritykset ja itsemurha, puheen häiriöt, kouristuskohtaukset, oireyhtymä, johon kuuluvat kuume, lihasjäykkyys, hengityksen nopeutuminen, hikoilu, tajunnan tason lasku ja äkilliset verenpaineen ja sydämen syketiheyden muutokset, pyörtyminen, korkea verenpaine, muualla elimistössä muodostuneen verihyytymän aiheuttama veritulppa, lihaskouristukset äänihuulten alueella, ruoan joutuminen henkitorveen ja siitä seuraava keuhkokuumeriski, nielemisvaikeudet, haimatulehdus, maksatulehdus, ihon ja silmänvalkuaisen keltaisuus, poikkeavat maksa-arvot, vatsa- ja mahavaivat, ripuli, ihottuma ja ihon valoherkkyys, epänormaali hiustenlähtö tai hiusten oheneminen, runsas hikoilu, jäykkyys tai kouristukset, lihaskipu, heikkous, tahdosta riippumaton virtsankarkailu, virtsaamisvaikeudet, pitkittynyt ja/tai kivulias erektio, ruumiinlämmönsäätelyn häiriöt tai kohonnut ruumiinlämpö, rintakipu ja käsien, nilkkojen tai jalkojen turvotus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Heippa sulle!!
VastaaPoistaOli ilo löytää blogisi näiden kaikkien erillaisten joukosta..On uskomattoman kauniita, luovia, taiteellisia, hauskoja elämäntarinoita valoittavia blogeja...
Sinun blogisi minua kiinnostaa, koska valotat maailmaa ja maailmaasi mielenterveyden/sairauden näkökulmasta.
Minulla on kaksi tytärtä...nuorempi sairastui 16 v skitsofreniaan, voi sairaudessaan nykyään hyvin...välillä ääniä, ahdistuksia mutta kaikkinensä aurinkoa ja valoa mahtuu paljon...
Vanhemmalle tyttärelleni tuli joulukuun alussa psykoosi, hän oli kolme viikkoa Halikon sairaalassa...nyt hän taistelee masennuksensa kanssa...mikään ei tunnu miltään, mikään ei innosta, kaikki on harmaata, väsytää....Epäillään, että hänellä oisi kakssuuntainen mielialanhäirö???
Joka tapauksessa, olen kiinnostunut tuosta maailmasta...jotta osaisin olla läsnä, tukea, antaa tilaa, rohkaisua, toivoa....ja muutenkin ymmärtäisin kaikkia meitä ihmisiä, jotka elämme täällä maailmassa, ymmärtämättä joskus elämän tarkoitusta, merkitystä , ihmettelemme epäoikudellisuutta..... Ihana aurinkoinen aamu....hannele...
paras kaverini syö Abilifyä mutta en osaa sanoa sen vaikutuksista koska tapaamisemme ovat rajoitetut. ainakin se oli tällä kertaa suhteellisen tasapainoinen (pään suhteen) ja fyys. aika jumissa.
VastaaPoistakaikissa lääkkeissähän on noita pelottavia harvinaisia sivuvaikutuksia. niitä ei aina ajattele sellaisina ja ignooraa ja kun "mullehan ei muutenkaan tule juuri mitään sivuvaikutuksia" mutta alotin n 2 vkoa sitten Paroxetinin ja sen kanssa olen nyt ollut hiukan varovaisempi varsinkin alkoholinkäytön suhteen..
olen pettynyt kun ei tullut oikein maniafiiliksiä viime kuussa. oli vaan sekamuotoinen jakso johon liittyi erittäin pahoja ahdistuskohtauksia mistä syystä en varmaan ollut mitään kovin hyvää seuraa ihmisille. no hyvä puoli lienee ettei sen jälkeen ole tullut mitään massiivista romahdusta koska ne ovat tosissaan pelottavia (ero hyvästä, aurinkoisesta ja tasapainoisesta itsestä surkeaan kasaan on niin iso).
kannattaa pakottaa itsensä lepotaukoihin manian aikana ettei tule burnouttia.. :)
-amimorphis
Abilify kuulostaa lamotrigiinilta. Ikävää tavaraa, mutta minulla auttanut todella paljon kuupan koossapitämisessä. Sivuvaikutuksetkin ovat monen kohdalla toteutuneet. Päätä on särkenyt kuukausia putkeen, ennen täydellinen 20-20 näkö on huonontunut, pahoinvointia, nivelkipua ja ties mitä. Ai niin, ihottumaa.
VastaaPoistaMulla on myös leikannut maniaa mukavasti, tosin on ollut välillä iso houkutus heittää napit narikkaan kun vauhti on noussut. Sitä fiilistä ei voita oikein mikään.
http://www.cchr.org/videos.html
VastaaPoista